Apurahatilaisuus 11.12.2025 - tiedepalkinto Panja Luukalle

LUT-yliopiston ja ammatillisen koulutuksen tukisäätiö jakoi joulukuun perinteisessä syysjuhlassaan apurahoja ja avustuksia kaikkiaan 167.500 euroa. Tukisäätiö tukee yliopiston, LAB-ammattikorkeakoulun ja Saimaan ammattiopisto Sampon opiskelijoita ja tutkijoita.

Illan avasi tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Mika Peltonen kertomalla säätiön koon olleen perustamisvuonna 1984 n. 17.000 euroa  ja nyt vuonna 2025 n. 18.000.000 euroa. Säätiö jakaa vuonna 2025 kaikkiaan reilut 900.000 euroa apurahoja ja avustuksia. Peltonen muisti puheessaan myös Nuutti ja Tyyne Vartiaisen rahaston perustajaa Tyyne Vartiaista, joka täytti elokuun lopussa 100 vuotta. Vartiaisten rahasto on ollut isossa roolissa LUTin tutkimuksen rahoituksessa. LUT:n rehtori Juha-Matti Saksa kertoi kuulumiset yliopistolta kertomalla LUT:n hyvästä menestyksestä yliopistojen vertailussa maailman laajuisesti. Sekä henkilökunnan että opiskelijoiden määrä yliopistolla on kasvanut vauhdilla viime vuosina.

Tiedepalkinto myönnettiin tänä vuonna LUTin fysiikan professori Panja Luukalle, joka on työskennellyt urallaan Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä. Hiukkasfysiikka tutkii universumin pienimpiä rakennuspalikoita eli alkeishiukkasia. Tästä huolimatta tutkimuksella on yllättävän suuri merkitys arkipäiväiselle elämällemme. CERNissä tutkitaan asioita, joita ei voida tutkia missään muualla. Perustutkimuksen lisäksi siellä tehdään uusia oivalluksia ja kehitetään työkaluja, jotka voivat muuttaa kokonaisia toimialoja. Hiukkasfysiikka on avannut toistuvasti ovia mullistaville teknologioille. Tiedepalkinnon suuruus oli 12.000 euroa.

Opetusstipendit myönnettiin ammattiopisto Sampon Nina Seppälälle ja Ninni Koposelle. Postdoc-tutkijoiden 5.000 euron kannustusapurahat saivat John Bediako LUT School of Engineering Science (Separation Science), Jathar Shubham LUT School of Engineering Science (Applied Mathematics), Malacina Iryna LUT School of Business  (Supply Management), Naqvi Syed Bilal Haider LUT School of Engineering Science  (Software Engineering) and Rohani Raftar Hamidreza LUT School of Energy Systems  (Mechanical Engineering) ja Gória Silva Pedro Emílio  School of Energy Systems  (Electrical Engineering). Apurahoja jaettiin Kemian ja matematiikan rahastosta, Sähkötekniikan rahastosta sekä Lauri ja Lahja Hotisen rahastosta.

Nuutti ja Tyyne Vartiaisen rahastosta jaettiin avustusta Erotustekniikan keskukselle 50.000 euroa. Erotustekniikan keskus täytti 50 vuotta kuluvana vuonna.

LUTin perusopiskelijoille jaettiin 22.000 euroa 1.000 euron stipendeinä. Lappeenrannan sotaorpojen ja sotaleskien säätiön rahastosta tukisäätiö jakoi LABin ja Sampon opiskelijoille eri suuruisina stipendeinä 51.500 euroa.

 

LUT-yliopiston ja ammatillisen koulutuksen tukisäätiö

Yliopistonkatu 34, PL 20
53851 Lappeenranta

Toimisto: Huone 6329

puh. 045 6440 913
email: info(at)lut-tukisaatio.fi

Ajo-ohje
Tietosuojaseloste


Käsittelemme apurahahakemuksia noin kahden viikon välein.
Sivuston toteutus: Kaakon Nettipalvelu Oy