LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON TUKISÄÄTIÖN 30-VUOTISJUHLAT
Tiedepalkinto Mika Sillanpäälle
 
 Tukisäätiön syysjuhlaa, jossa jaetaan stipendejä, apurahoja, avustuksia ja tiedepalkinto, vietettiin 27.11.2014 Ylioppilastalolla. Syysjuhlaa vietettiin tällä kertaa hieman juhlavammissa merkeissä, koska säätiön toiminnassa tuli 30 vuotta täyteen. Juhlaan oli ilmoittautunut hiukan yli 100 henkeä ja mukana nähtiin monia tuttuja henkilöitä, jotka ovat olleet LUT:lla töissä ja jotka jollain tavalla linkittyvät tukisäätiöön. Tuttuja eläkkeellä olevia professoreita, jotka ovat toimineet tukisäätiön työvaliokunnan puheenjohtajina, olivat mm. Arto Verho ja Jorma Mattila. Tukisäätiön logon suunnitellut Jaakko Nikkilä oli myös paikalla. Paikalla oli myös rehtori Anneli Paulin lisäksi entiset rehtorit Ilkka Pöyhönen ja Markku Lukka. Rahaston perustajista olivat paikalla Nuutti ja Tyyne Vartiainen, jotka ovat perustaneet omaa nimeään kantavan rahaston. Nuutti Vartiainen on myös entinen tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja.

Illan avasi hallituksen puheenjohtaja Timo Vartiainen. Vartiainen kertoi säätiön tämän hetkisestä tilasta ja mihin suuntaan ollaan menossa. Hänen jälkeensä kertoi LUT:n kuulumiset rehtori Anneli Pauli. Apurahojen jaon jälkeen kanslianeuvos Arto Oikkonen palautti mieleen tukisäätiön syntyhetket ja miksi tukisäätiö aikoinaan perustettiin Lappeenrannan kaupungin ja Viipurin taloudellisen korkeakouluseuran toimesta. Oikkonen myös kertasi tukisäätiön kiinteistöomistuksia ja niissä tapahtuneita muutoksia kampusalueella.

Tukisäätiön standaarein muistettiin kolmea henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet omilla toimillaan myönteisesti  ja pitkäaikaisesti tukisäätiön toimintaan. Standaarin saivat Pirkko Kangasmäki (22 vuotta tukisäätiön toimistonhoitajana), Pekka Järvi (25 vuotta tukisäätiön taloudenhoitajana) ja Ilkka Pöyhönen (tukisäätiön hallituksen jäsen).

Juhlissa oli myös musiikkiesityksiä. Katri Laatikainen LUT Kemialta lauloi heleällä ja kirkkaalla äänellään Kuulan sävellyksiä sekä vanhaa englantilaista renessanssiajan musiikkia.  Myös teekkarilaulajat kävivät esiintymässä Ylioppilastalon aulassa juhlajoukolle.

Loppuilta vietettiin syöden, seurustellen ja kuunnellen tunnelmallista musiikkia viululla ja kitaralla. Musiikista vastasivat viulisti Tiinapriitta Savela ja kitaristi Niku Martikainen.

Stipendejä, apurahoja, avustuksia ja tiedepalkinto jaettiin illan aikana ja jaettu kokonaissumma oli 114.000 euroa. Tiedepalkinto arvoltaan 12.000 euroa myönnettiin Mika Sillanpäälle, joka ei itse päässyt paikalle. Syy oli hyvä, sillä hän oli Suomen Akatemian tutkimusmatkalla Himalajalla yli 5000 metrin korkeudessa. Siellä hän oli kuvannut kiitospuheen ja lähettänyt sen juhlaväen katsottavaksi. Alla on lista myönnetyistä stipendeistä, apurahoista, avustuksista ja tiedepalkinto. Onnittelut heille kaikille.

Hyvin menestyneet perusopiskelijat, STIPENDIT 2014  
1000 e/opiskelija  
   
   
Alijani Farid  
Auvinen Annika  
Hakkarainen Timo  
Heljanko Ekku  
Jayathunga Hemamali Chathurangani Yashika  
Jukkola Jose  
Kerminen Kimmo  
Komi Matti Antero  
Korpivaara Ida  
Miettinen Tuula  
Peltoniemi Teemu  
Räsänen Niko  
Sepponen Simo-Sakari  
Thomasson Tomi  
Vertanen Markus Juhani  
   
   
   
  Lauri ja Lahja Hotisen rahasto
   
4000 Talvitie Joonas
4000 Kähkönen Tommi
4000 Valkeapää Antti
4000 Seppänen Kaisa
4000 Spodniak Petr
4000 Ritvanen Jouni (post doc)
   
   
  Kemian ja matematiikan rahasto
   
4000 Hokkanen Sanna
4000 Gudarzi Davood
4000 Saukkonen Esa
4000 Stoklasa Jan
4000 Agafonova Oxana
4000 Heinonen Jari  (post doc)
   
   
   
  Sähkötekniikan rahasto
   
2000 Montonen Juho
   
   
  Merkkipäivärahasto
   
2000 Niskanen Ville
2000 Ahonen Tero (post doc)
   
   
  Imatran kaupungin rahasto
   
4000 Immonen, Paula (post doc)
   
   
  Evälahti Oy –rahasto
   
4000 Väntsi Olli
   
   
   
  Tiedepalkinto
   
12000 Mika Sillanpää
   
   
   
  Nuutti ja Tyyne Vartiaisen rahasto - avustus
   
25000 Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Erotustekniikan keskus (LUT CST)
   
     
 
 

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö

Skinnarilankatu 34, PL 20
53851 Lappeenranta

Toimisto: Huone 7351.1
Toiminnanjohtaja: Huone 4406B

puh. 045 6440 913
email: info(at)lut-tukisaatio.fi


Ajo-ohje


Työvaliokunnan seuraava kokouspäivä on: 18.12.2017

(Lahjoitukset säätiössä kaksi viikkoa ennen kokousta ja apuraha-anomukset viikko ennen kokousta)
 
Sivuston toteutus: Kaakon Nettipalvelu Oy